En tiedä miten kykenen katsomaan itseäni peilistä. Epätoivoisesti yritän painella kylkiäni, tuntuvatko luut vielä? Tuntuu ne, mutta tuntuuko ne yhtä selkeästi kuin ennen? Tuntuuko ne selkeämmin? Tunnenko oikeasti enää mitään?
En syönyt tänään. En halua syödä enää. Jokaisesta suupalasta seuraa liian paha olo, jokaisesta ruuanmurusta kaapissa seuraa liian suuri vastuu. Velvollisuus syödä. En enää osta ruokaa.
Pitkäperjantaina Jeesus ristiinnaulittiin. Se on surupäivä, paaston päivä. Minulle se saa olla onnistumisen päivä kun nousen taas vaa'alle. Jeesus antaa syntini anteeksi, anteeksi syödyn ruuan joka painaa kiven lailla. Nälkä kertoo vain onnistumisesta ja tällä kertaa mikään ei estä pienintä vaakalukemaa ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti