Mokasin. Ihan kaiken. Hetken ainakin luulin niin. Menin vaa'alle sydän melkein pysähtyneenä ja silmät kosteina. Pitkästä aikaa rupesin melkein nauramaan. En ole koskaan painanut näin vähää. Silti se ei riitä. Sain elämälleni taas uutta puhtia. Otan siis oman haasteeni vastaan, keho vastaan minä. Torstaiaamuun kestävä paasto alkaa huomenna sillä hetkellä kun astun kotiovesta ulos. Odotan mielenkiinnolla kumpi sortuu ensin, minä vai kehoni. En ole ennen paastonnut yli päivää. Jos torstaiaamuna olo ei ole heikko, jatkan paastoa kunnes olen taas kotona. Kotona en voi olla syömättä. On syntymäpäivänikin.
Kamala ahdistus jo viikkoa ennen. Sain hyviltä ystäviltäni lahjaksi paljon suklaata. Sain kohteliaasti hymyiltyä kun kiitin kauniisti mutta mieleni kiljui pelosta ja raivosta. Eivät he voineet tietää. Jätin ne pöydälle, muiden syötäväksi. Syöminen pilaa aina kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti