Itken käheällä äänelläni. Kurkkuun sattuu. Murenen taas palasiksi lattialle, hautaudun häpeään ja itseinhoon. Mitä kaikkea söin, en edes muista enää. Haen kirugin veitsen laatikosta. Arvet muistuttavat häpeästä, terästä saa lohtua. Kipu kertoo että vielä elän. Siivoan jäljet pöntön reunoilta, piilotan todellisen elämäni todisteet. Voin vielä hymyillä muille vaikka sisältä minua syö pimeä tuska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti