vain jos ei tiedä muusta.
En tiedä mikä on kaunista
eikä kipukaan enää auta.
Menen nukkumaan aikaisin että päivä vaihtuisi ja nukun kellon ympäri, silti väsyttää. Raahaudun taas salille, hölkkään vielä hetken ja taas hetken. Jaloista on veto pois mutta on pysyttävä liikkeessä. Lasken päiviä siihen että pääsisin osastolle, vielä muutama päivä. Mieltäni lämmitti kysymys vieläkö olen elossa. Olen, kiitos. Kuva on vuosia vanha, ei hätää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti