All gone.

Vatsasta kouraisee. Joku puristaa sydäntä ja keuhkoja kasaan. Oksettaa ja tuntuu kuin tukehtuisin. Vilkaisen lääkärihuoneen roskista, kehtaisinko? Nielaisen kaiken, rutistan vuoronumeron ja leikin normaalia. En ole uskaltanut mennä töihin. Tuntuu kuin kaikki mitä joskus saavutin katoaa sumuun jota nyt näen. Ehkä en pystykään tähän. Pyörin sängyssä yöstä toiseen ja mietin mitä ihmettä teen väärin. Mitä tein joskus etten saa rauhaa. Luulin selvinneeni. Sairaanhoitajani vaihtui, ikävöin vanhaa. Ehkä kukaan ei nousekaan niin nopeasti niin kuin tämä sanoi. Yksi askel eteen, kolme taakse.