Vielä täällä

 Kipu on kaunista
vain jos ei tiedä muusta.
En tiedä mikä on kaunista
eikä kipukaan enää auta.

Menen nukkumaan aikaisin että päivä vaihtuisi ja nukun kellon ympäri, silti väsyttää. Raahaudun taas salille, hölkkään vielä hetken ja taas hetken. Jaloista on veto pois mutta on pysyttävä liikkeessä. Lasken päiviä siihen että pääsisin osastolle, vielä muutama päivä. Mieltäni lämmitti kysymys vieläkö olen elossa. Olen, kiitos. Kuva on vuosia vanha, ei hätää.

Uusi pohjakosketus

En tiedä miten päin olisin. Istun, nousen ylös, kävelen pienen ympyrän ja istun taas. Yhtäkkiä en jaksakaan nousta, liikkuminen tuntuu turhalta mutta tuntuu turhalta olla liikkumatta. Juon itseäni humalaan mutta oksennan kohta kaiken ulos. Naurattaa muttei naurata, itkettää mutten itke. Sain lääkäriltä kiireellisen lähetteen osastolle mutta pääsen sinne vasta kolmen viikon päästä. En näe järkeä elää mutta lupasin että elän ainakin sinne asti. Kaikki tuntuu taas jotenkin todella turhalta ja ohimenevältä. Hakkaisin päätä seinään jos jaksaisin.