Pieni ja heikko vastalause. "Oot päässy jo niin pitkälle. Se on jo melkein ohi. Sä hallitset sitä eikä se sua." Ei vastakaikua. Vitut minä tästä jos parantuminen tarkoittaa läskeyttä. Säikähdän melkein itseäni. Kumarran taas posliinia sormet kurkussa. Sotken vaatteeni ja itken. Kurkkuun sattuu, ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Melkein toivon että sydän jo pettäisi. Miksi olen taas tässä tilanteessa? Käsi vuotaa taas verta. En halua enää jäädä yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti