Can you feel my heartbeat?

Palelen, kädet ovat jäässä. On liian kylmä ja pimeää. Menin taas kouluun, aloitin kaiken alusta. Uusi ympäristö ja uudet ihmiset eikä kellekään tarvitse esittää mitään. Päivät lipuvat rutiinilla ohi silmien mutta enää en vain loju kotona. Ehkä saan aikaan jotakin.  Elättelen toivoa että pääsen vielä kiinni elämään. Oksennuskertojakin on tänä vuonna vasta yksi. Ja siihen se jää. Vaaka huutaa ja käskee katsomaan mutta en uskalla. En vielä. Tiedän että en sitä voi loputtomiin karttaa mutta sen aika on joskus. Aikanaan. Toivon että silloin peilikuvakin hymyilisi.

When I didn't know of any better.

Kaksi viikkoa oksentamatta. Ehkä tunnelin päässä näkyy sittenkin valoa. Ehkä tunnelilla on sittenkin toinen pää. Kävin vihdoin ulkona. Meikkasin, puin ja näytin kauniilta. Niin kauniilta kuin sisälle sulkeutunut, valoa kuukauteen näkemätön voi näyttää mustine silmäpusseineen. Mutta se kelpasi. Ja kelpaa. En halua olla enää mieleni vanki. On tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja teen sen. Peili ei enää huutele minulle. Se ei sano enää läskiksi. Tiedän sen petturiksi.