torstai 28. huhtikuuta 2011

Nothing tastes as good as thin feels.



Aika ennen perjantaita on aina ahdistava. Tiedän etten ole syönyt paljoa, ja sekin mitä olen syönyt on ollut terveellistä ja kevyttä. Silti tuntuu kuin reiteni leviäisivät. Olo ei tunnu kevyeltä ja suussa maistuu jokin rouheinen. Tuskaisen sietämätön olo. Haluaisin huutaa. Kovaa ja pitkään. Huutaa ulos kaiken paranemismyönteisyyden joka antaa luvan kaikkeen. Se ei tule kuin kotona. Haluaisin kotona olla niin kuin kaikki olisi hyvin. Mutta tiedän sen jatkuvan pahan olon tunteen joka seuraa kun syön "niin kuin kaikki muutkin". Tiedän miten lihon jos syön. En haluaisi mennä kotiin. Mutta voinko mennä muuallekaan? Naama irvistetyssä hymyssä voin taas kauniisti sanoa "kaikki on hyvin" ja potkia paranemismyönteisyyden alimpaan Helvettiin kauniiden vaakalukujen tieltä.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

I'm not there yet, but i'm closer than i was yesterday.

En tiedä ahdistaako vai lohduttaako ajatus siitä että paino ei ole tippunut viikossa yhtään. Sain anteeksi kaikki ruuat jotka menin ajattelemattomuuttani syömään, mutta toisaalta en ole yhtään lähempänä tavoitettani kuin olin viikko sitten. Tänään pitkäperjantaina paastoan jo pelkästään Jeesuksen vuoksi. Ei, en ole kiihkouskovainen vaikka en uskoani kielläkään. Käytän vain kaikki syyt hyväksi. Toisaalta pääsiäinen on vasta tulossa. Silloin tunnetusti kaikki ahmivat, onhan se pääsy paastosta. Nekin ahmivat, jotka eivät ole tunteneet paaston nälkää. Ahmikoon minunkin puolesta, likaiset siat.
Heitin ensimmäistä kertaa ruokaa roskiin. En ole koskaan ennen kyennyt siihen, onhan ruoka kallista eikä raha muutenkaan riitä kaikkeen. Mutta banaanilastut ja kakku päätyivät muun kaltaisensa joukkoon. Yllätyin kun ei kaduta yhtään. Se on vain pois vaakalukemasta.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Hunger hurts, but starving works.

Päässäni kaikuu pienen pieni ääni. Se kiljuu ja käskee minua lopettamaan jo, olen jo tarpeeksi kevyt.Voisin syödä paljon enemmän. Mutta sen vaimentaa toinen, voimakkaampi ääni joka ei anna jalkojen pysähtyä edes istuessani, en ole vielä tavoitteessani. Jokainen liike polttaa kaloreita, jokainen poltettu ja syömättä jätetty kalori on lähempänä täydellisyyttä. En voi vielä lopettaa. Enkä halua lopettaa. Hiljennän äänen päässäni joka käskee syömään ja kuuntelen kuinka mahani murahtaa tyhjyydestä. Olen taas vähän lähempänä täydellisyyttä.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

If you dream it, you can do it.

En tiedä miten kykenen katsomaan itseäni peilistä. Epätoivoisesti yritän painella kylkiäni, tuntuvatko luut vielä? Tuntuu ne, mutta tuntuuko ne yhtä selkeästi kuin ennen? Tuntuuko ne selkeämmin? Tunnenko oikeasti enää mitään?
En syönyt tänään. En halua syödä enää. Jokaisesta suupalasta seuraa liian paha olo, jokaisesta ruuanmurusta kaapissa seuraa liian suuri vastuu. Velvollisuus syödä. En enää osta ruokaa.
Pitkäperjantaina Jeesus ristiinnaulittiin. Se on surupäivä, paaston päivä. Minulle se saa olla onnistumisen päivä kun nousen taas vaa'alle. Jeesus antaa syntini anteeksi, anteeksi syödyn ruuan joka painaa kiven lailla. Nälkä kertoo vain onnistumisesta ja tällä kertaa mikään ei estä pienintä vaakalukemaa ikinä.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Don't eat anything today that you'll regret tomorrow.

Tuntuu kuin sisälläni velloisi syövyttävää ainetta, kemikaalia joka tappaa minua sisältä pala palalta. Tiesin etten olisi saanut syödä, söin silti. Söin vielä lisääkin. Ja uudestaan sen jälkeen. En voi edes peiliin katsoa inhoamatta itseäni. Näen vain säälittävän ihraisan möykyn joka ei voi vastustaa syömisen valtaa. Kysyn yhä uudestaan ja uudestaan, kannattiko se kaikki? Ei. Tämä syyllisyydentunne jahtaa vielä pitkään, se ei jätä rauhaan. Pilasin kaiken juuri kun olin saavuttanut niin paljon. Ruoka ei poista sitä tyhjiötä sielussa jonka se aiheuttaa. Syöminen on pahasta, ei se auta ketään.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

I won't take orders from a cookie.

Itken melkein kun en omista vaakaa. Kolmeen päivään en ole syönyt mutta silti tuntuu kuin paisuisin. Mittanauha näyttää kapenevaa vyötäröä ja tarvitsin lastenosastolta ostetuissa housuissa vyötä mutta silti tunnen itseni heikoksi luuseriksi. Pelkään perjantain punnitusta. Mitä jos paino ei olekaan laskenut? Entä jos, vielä pahempaa, se on noussut? Olen päässyt jo niin pitkälle. Tässä vaiheessa ei enää vaan voi luovuttaa. En halua pilata tätä kaikkea mitä olen jo saavuttanut. En ole koskaan tarpeeksi kevyt mutta koskaan ei saa sanoa ei koskaan.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Eat for the body you want, not the body you have.

Mokasin. Ihan kaiken. Hetken ainakin luulin niin. Menin vaa'alle sydän melkein pysähtyneenä ja silmät kosteina. Pitkästä aikaa rupesin melkein nauramaan. En ole koskaan painanut näin vähää. Silti se ei riitä. Sain elämälleni taas uutta puhtia. Otan siis oman haasteeni vastaan, keho vastaan minä. Torstaiaamuun kestävä paasto alkaa huomenna sillä hetkellä kun astun kotiovesta ulos. Odotan mielenkiinnolla kumpi sortuu ensin, minä vai kehoni. En ole ennen paastonnut yli päivää. Jos torstaiaamuna olo ei ole heikko, jatkan paastoa kunnes olen taas kotona. Kotona en voi olla syömättä. On syntymäpäivänikin.
Kamala ahdistus jo viikkoa ennen. Sain hyviltä ystäviltäni lahjaksi paljon suklaata. Sain kohteliaasti hymyiltyä kun kiitin kauniisti mutta mieleni kiljui pelosta ja raivosta. Eivät he voineet tietää. Jätin ne pöydälle, muiden syötäväksi. Syöminen pilaa aina kaiken.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Thin is a skill.

Kuuntelen vatsani kurinaa ja olen pitkästä aikaa tyytyväinen. Painoni on alimillaan kuin ikinä muistan sen olleen. Vaatteet päällä punnittu. Tee rauhoittaa mielen joka kiljuu jo valmiiksi etten pilaisi taas tätäkin. En syö.

Kauhulla odotan ensi viikon viikonloppua. 18 on iso luku täyttää. Omista syntymäpäiväjuhlista ei niin helposti luistetakaan. Toisaalta olen innoissani, pääsen pitkästä aikaa leipomaan. Rakastan leipomista. Mutta näen samalla myös miten paljon rasvaa ja sokeria joudun käyttämään. Vehnäjauhot näyttävätkin turvottavilta. En halua syödä. En halua myöskään ohittaa täysi-ikäistymistäni pelkällä olankohautuksella. Tiedän pilaavani kaiken jo yhdellä puraisulla. Nälkä kasvaa syödessä.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Think thin.


Ei. En pysty edes pitämään itseäni tiettyjen rajoitusten sisällä. Tämän takia en dieettejä kokeile. En unohda sitä enää toiste. Kun saan tietyn kalorimäärän joka pitäisi käyttää tai vastaavaa on nähtävästi mahdotonta minulle saada sitä pysymään kurissa. En enää edes yritä alkaa elämään muiden ehdoilla, syön vain mahdollisimman vähän.

Kaappini on täynnä vauvanruokaa. Aikuinen ihminen joka syö kuin vauva eikä edes itse osaa kertoa itselleen milloin syödään. Ironista, mutta teen kaikkeni ettei paino enää jumittaisi paikoillaan vaan vihdoin alkaisi laskea. Vauvanruuassa on niin tarkat laatuvaatimuksetkin että on paljon parempi syödä ne vähän ateriat niitä kuin lisäaineita täynnä olevia valmisruokia, jotka ovat muutenkin annoskooltaan liian isoja ja joutavat roskiin. Löysin ehkä vihdoin ruuan jota voin syödä ilman tunnetta että suoneni tukkeutuvat.

Vain puolitoista viikkoa ja kolme kiloa. Nälkä on kaunista ja vatsan murina musiikkia.